Palveluni

Puheenvuorot

Pidän puheenvuoroja, webinaareja ja koulutuksia muun muassa työn merkityksellisyydestä, ihmisten johtamisesta, psykologisesta turvallisuudesta, inhimillisestä tehokkuudesta, palautumisesta, ammatillisesta itsetuntemuksesta, oman työn johtamisesta ja kestävästä työtahdista.

Tulen mieluusti puhumaan tai kouluttamaan teidän työyhteisöönne tai työelämätapahtumaanne.



Henkilö-kohtaiset Valmennukset

Tarjoan henkilökohtaisia valmennuspalveluitani rajatulle määrälle työnhakijoita, työntekijöitä, esihenkilöitä ja johtajia.

Minulla on kerrallaan
12 valmennuspaikkaa tarjolla,
kysy rohkeasti tarkemmin vapaista paikoista ja mahdollisuuksista henkilökohtaiselle valmennukselle



Koulutukset ja konsultointi

Toteutan työyhteisöjen, esihenkilöiden ja johtoryhmien koulutus- ja konsultointikokonaisuuksia tutkivalla ja prosessikonsultatiivisella otteella.

Erityisesti ihmisten johtamiseen ja kestävään työhön liittyvät kokonaisuudet ovat oman osaamiseni ja intohimoni ytimessä.

Työelämän tutkimus-matkat ja media-formaatit

Työelämäsomen vaikuttajana toteutan ainutlaatuisia työelämän tutkimusmatkoja ja mediakonsepteja.

Aiemmin toteuttamiani menestyksekkäitä tutkimusmatkoja ovat olleet mm. #Koeaika ja Inhimillisesti tehokas työelämä
-tutkimusmatka.

Parhaillaan toteutan Työkylässä-mediakonseptia ja etsin siihen jatkuvasti mukaan sopivia työnantajia kumppaneiksi.

Toteutan mieluusti kanssanne erilaisia myös räätälöityjä B2B-vaikuttajamarkkinointiprojekteja tarpeidenne ja toiveidenne mukaan.